Vuosikertomus 2017

Wikimedia Suomesta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yhdistyksen tarkoituksena on tukea ja edistää internet-tietosanakirja Wikipedian sekä muiden Wikimedia Foundationin ylläpitämien maksuttomien palveluiden tuntemusta ja käyttöä sekä vapaan sisällön luontia ja levittämistä Suomessa.

Jäsenet

WMFI asetti jäsenmäärän kasvutavoitteekseen 15% joka saavutettiin ja vuoden 2018 alussa jäsenmäärä oli 82.

Hallitus, toimihenkilöt ja kokoukset

Hallitus

Puheenjohtaja Heikki Kastemaa, Varapuheenjohtaja Tero Toivanen, Sihteeri Kimmo Virtanen, Teemu Perhiö ja Minna Turtiainen. Petri Tonteri oli hallituksen jäsenenä 1.1.2017–3.10.2017.

Toimihenkilöt

Yhdistyksen rahastonhoitajana toimi hallituksen ulkopuolelta Pia Adibe. Tia Kangaspunta oli yhdistyksen palkattuna koordinaattorina kesäkuusta lähtien ja toimi sihteerinä. Susanna Ånäs toimi WLM projektin tukihenkilönä 1.6. - 1.9.2017.

Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontui 14 kertaa vuonna 2017. Hallituksen kokousten pöytäkirjat ovat Wikimedia Suomen yhdistyksen sivuilla. Koska Petriä lukuunottamatta yhdistyksen hallituksesta oli pääkaupunkiseudulta, niin päätettiin pyrkiä kokoustamaan naamakkain etäkokousten sijaan. Hallitus kokousti Maria01:n kokoushuoneessa.

Yhdistyksen kokoukset

Kevätkokous pidettiin Maria 01:ssä 27.5.2017. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin perjantaina 25.11.2017 myös Maria 01:ssä.

Toimitilat

Yhdistyksen postiosoite oli puheenjohtajan asunnossa ja toimistotiloina oli 1.4.2017 alkaen pöytätoimisto Maria 01:ssa, Lapinlahdenkatu 16, 00101 Helsinki. Tiloissa pidettiin hallituksen ja yhdistyksen kokouksia sekä työpalavereja ja tapaamisia.

Talous

Lähteet

SAPG 2016-2017 maksettiin kuluja yhteensä 19,017.39€ ja SAPG 2017:stä maksettiin kuluja yhteensä 36,656.82€. Ylijäänyt 15082.79€ palautetaan kesäkuussa 2018 Wikimedia Foundationille.

Taloushallinto

Yhdistys päivitti Holvi-kategoriat vastaamaan nykyistä toimintaa ja aloitti siirtämään palkanmaksua tilitoimisto Emu:lle. Yhdistyksen taloudenhoitajaksi tuli Pia Adibe.

Tapahtumat ja yhteistyö

Wikimedia Suomen vuonna 2017 järjestämät ja yhteistyössä järjestetyt tapahtumat, sekä ne tapahtumat joihin ollaan osallistuttu. Mukaan ei ole luetteloitu hallituksen kokouksia, neuvottelukokouksia ja työkokouksia.

Tammikuu

  • 6.12.2016–5.1.2017 Viro–Suomi -artikkelien kirjoituskilpailu 6.12.2016–5.1.2017 (Palkintojenjako Tallinnan suurlähetystössä?)
  • 14.–15. Kansallismuseo
  • 21. Suomen Pelimuseon tapaaminen Vapriikissa
  • 27. Viro-Suomi artikkelien kirjoituskilpailun Viron osuuden palkintojenjako Suomen suurlähetystö, Tallinna, osall. Heikki

Helmikuu

  • 08. Wipediatapahtuma Viikin kirjastossa, Heikki
  • 11. Jyväskylän seminaarinmäen rakennukset muokkaustapahtuma Vanhan kirjan päivillä. Vetäjänä Johanna, paikalla Kimmo, Minna ja Susanna
  • 16.–17. GLAM tapaaminen, Pariisi, Minna ja Petri
  • 16. Avoin Open data tapahtuma 16.2. 16.30–18.15 Wikiloikan esittely (Tero), Commons (Tarmo), Wikimedian esittely (Kimmo)
  • 17. Kunnallisvaalien Wikidata hackathon YLE, Helsinki
  • 21. YLE Radio Suomi Suomenkielinen Wikipedia 15 vuotta, haastattelu Heikki
  • 22. YLE AamuTV Suomenkielinen Wikipedia 15 vuotta, Teemu ja Heikki

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

  • 7.–9. Kirjastopäivät, Jyväskylä, Johanna, Kimmo, Heikki. Heikki piti kirjastopäivillä 8.6. Tietoisku-esitelmän.
  • 12.–13. YooJoo tapahtuma, Mikkeli, Tero. Heikki

Heinäkuu

  • 29.–30. Vikipeedia Suvepäevad, Vana-Vigala, Eesti, Heikki

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

  • 11. RTV-editathon, KAVI, Helsinki, Heikki
  • 12. Wikiloikka-tapahtuma, Kansallismuseo
  • 28.–29. Wikidata -konferenssi, WMDE, Berliini, osallistujina Susanna Ånas
  • 28. Vaasan fotosafari. Heikki

Marraskuu

  • 1.–2. Koodiesterata IT-kouluttajien tapaamisessa/Tero
  • 1.–3. Avoin lisenssi, avoin sisältö, avoin data, Tartto, WMEE, Susanna, Tero
  • 3.–5. Diversity Conference, WMSE Tukholma, Tia
  • 1.–30. Suomi100 -kilpailu WMFI
  • 25. Yhdistyksen syyskokous

Joulukuu

  • 3.12.–19.1.2018 Wikiresidenssi Villa Karo, Benin, Heikki

Viestintä

Wikimedia Suomi -uutisissa

Joulukuu
Syyskuu
Toukokuu
  • Kevyet mullat: Tietosanakirjat (Tietosanakirjojen historiaa valottaa alalla pitkään työskennellyt, ex-päätoimittaja Juha Honkala. Äänessä ovat myös sähkö- ja äänikirjojen tuottaja Liisa Riste Bonnierilta sekä 10 vuotta Wikipediaan artikkeleita kirjoittanut Teemu Perhiö.) Yle Puhe. Yle. Viitattu 5.5.2017.
Helmikuu

Blogikirjoitukset

Facebook

Wikipedian ystävät -Facebook ryhmässä oli 1.1.2018 181 jäsentä. Wikimedia Suomi Facebook -ryhmää seurasi 27.5.2018 947 henkilöä.